Toimistosuunnittelu
~250m2
Vuosi
2024
Inventure VC_
Inventure muutti startup-yritysten keskittymästä Maria 01:stä keskustan parhaalle paikalle upeaan arvokiinteistöön ja halusi muuton myötä päivittää toimistonsa sisustuksen vastaamaan paremmin sekä kiinteistön, että yrityksen arvomaailmaa.
Tilasta löytyi kauniita vanhoja elementtejä kuten kaakeliuuneja ja kattomaalauksia, mutta myös moderneja ratkaisuja materiaalien ja valaistuksen osalta. Tilasuunnittelussa halusimme tasapainottaa näiden välille syntynyttä kontrastia ja toimme tilaan pehmeämmän ja yhtenäisemmän sävymaailman. Muutos tehtiin hyvin kustannustehokkaasti sekä remontin, että suunnittelun osalta. Vanhoja kalusteita säilytettiin mahdollisimman paljon ja uusia hankittiin pääasiassa käytettyinä. Kierrätysaste kohteessa olikin noin 83%.
Suurin muutos saatiin aikaan tasapainoisella sävymaailmalla ja ryhdikkäillä tekstiileillä. Värien inspiraationa toimi vanhat kaakeliuunit ja rakennuksen estetiikka. Lopputuloksena syntyi kodinomainen ja hyvin lähestyttävä työympäristö, jossa yrityksen työntekijät viihtyvät huomattavasti aiempaa paremmin ja lisäksi tila toimii heille myös valttikorttina sekä uusien että vanhojen asiakkaiden kohtaamisiin.
Tilasuunnittelu
Loma-asunto 177m2
Vuosi
2023
Loma-asunto_
Yhdistelemällä rouheaa estetiikkaa skandinaaviseen minimalismiin syntyi harmoninen kokonaisuus, jossa valoisuus ja tunnelmallisuus kulkevat käsi kädessä. Kohteen kauniit hirsirakenteet tuovat tilaan toivottua lämpöä ja toimivat materiaalipaletin sydämenä. Hirren ympärille rakennettiin maanläheinen ja tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Kohteen isot ikkunat päästävät luonnonvalon siivilöitymään tilaan, luoden seesteisen ja rahoittavan tunnelman, joka jatkuu saumattomasti myös ulkotiloissa. Tämä projekti on täydellinen esimerkki siitä, miten huolellisella suunnittelulla ja hyvällä yhteistyöllä voidaan saavuttaa laadukas, ajaton ja kodikas kokonaisuus.
Toimistosuunnittelu
75m2
Vuosi
2023
Umo Capital Oy_
Umo Capitalin toimistosuunnittelun tavoitteena oli klassiset ja aikaa kestävät tilat. Uudet materiaalit ja kalusteet ovat laadukkaita ja tuovat tilaan lisää pehmeyttä. Harmoninen värimaailma antaa tilaa seinillä oleville värikkäille taideteoksille. Tilauudistuksen lopputuloksena syntyi viihtyisät ja toimivat tilat, jotka houkuttelevat työntekijöitä nauttimaan tiloistaan enemmän.
Tilasuunnittelu
125m²
Vuosi
2022
Talo Strängnäs_
Kaksikerroksisen omakotitalon suunnittelun lähtökohtana on ollut sitä ympäröivä luonto ja sisältä aukeavat näkymät. Havupuut ja ympäröivä metsä ovat toimineet inspiraationa myös talon materiaalivalinnoissa. Tilajaossa on pyritty yksinkertaisuuteen ja selkeälinjaisuuteen. Kiinteät kalusteet toimivat osana talon funktionaalisuutta, kuten portaat, jotka integroituvat osaksi olohuoneen istuinkalustetta ja takkatasoa. Kiinteät rakenteelliset ratkaisut ovat tarkkaan harkitut ja tekevät pienestä omakotitalosta kokoaan isomman tuntuisen. Tehokkaan tilankäytön lisäksi tiloihin on haluttu jättää ilmaa ja joustoa elämän eri vaiheisiin.
Suunnittelu ja toteutus
11m2
Vuosi
2022
Mökki Strängnäs_
Askeettisuus ja majamainen tunnelma ovat tämän piilopaikan juttu. Mökki Strängnäs on suunniteltu rinteeseen keskelle metsää ja sen toinen pääty kohoaa yli kahteen metriin maastosta. Mökki on kompakti alle 12m² piharakennus, joten rakennuslupaa ei vaadittu ja se on toteutettu kustannustehokkaasti vakiomittaista puutavaraa hyödyntäen. Sisäpuoli on verhoiltu kauttaaltaan vanerilla ja ulkovuoraus saa harmaantua ajan kuluessa niin, että mökki sulautuu metsän siimekseen.
Asuntosuunnittelu
48-53m2
Vuosi
Work in progress
Käyttötarkoituksen muutos_
Taloyhtiö halusi muuttaa katutasossa olevan ravintolatilan asunnoiksi sekä päivittää porraskäytävät ja kellarikerroksessa olevat sauna-, varasto- ja toimistotilat.
Talo on 30-luvun lopulla rakennettu ja siihen on vuosien saatossa tehty erilaisia muutoksia. Erityisesti porraskäytävässä näkyi 90-luvulla syntyneet kerrokset ja halusimme palauttaa talon hengen niin materiaalien kuin värimaailman osalta.
Pidimme asiakkaan kanssa muutamia workshoppeja, joissa kävimme asuntojen tavoitteita ja toiminnallisuutta yhdessä läpi. Asunnot ovat tehokkaita neliöiden osalta, joten oli tärkeää varmistaa neliöiden järkevä ja tehokas käyttö.
Loimme skandinaavisen ja ajattoman ilmeen asuntoihin, jotta ne ovat helposti lähestyttäviä sekä myymisen, että vuokraamisen näkökulmasta.
Projekti ei ole vielä valmistunut. Olemme vahvasti asiakkaan tukena koko projektin ajan, varmistamassa asiakkaan tahtotilan toteutumisen lopputuloksessa
Toimistosuunnittelu
75m2
Vuosi
2023
Helsinki Pride Yhteisö_
Tilasuunnittelun tavoitteena oli luoda Helsinki Pride -yhteisön näköiset, rohkeat ja erottuvat tilat, joihin jokainen kokee olevansa tervetullut. Kirkkaat värit, Priden arvot ja sanomat seinillä ovat tiloissa suuressa roolissa, ylpeästi ja vahvasti esillä. Me Studio Smygillä uskomme, että brändin ja yhteisön huomioiminen tilasuunnittelussa luo tiloista uniikkeja ja yrityksen arvoja heijastavia kokonaisuuksia. Meille oli todellinen ilo suunnitella Priden toimistoa: Tämä toimistosuunnittelu tarjosi meille mahdollisuuden tukea myös meille tärkeitä arvoja, kuten yhteisöllisyyttä, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Visualisoinnit




Rendaus
3D mallinnus ja rendaus
Vuosi
2022-nyt
3D-Visualisoinnit_
3D-mallintaminen ja visualisoinnit ovat työssämme tärkeitä työkaluja. Niitä tarvitaan tukemaan päätöksentekoa, markkinointiin ja myös sisäiseen kommunikaatioon.
Teemme visualisointeja eri tasoisina erilaisiin käyttötarkoituksiin. Joskus tarvitaan valokuvan kaltainen esitys tilasta ja joskus riittää luonnoksenomaisempi visualisointi, joka havainnollistaa materiaalit, kalusteet ja tilan mittakaavan.
Visualisointiemme etuna on, että tarjoamme samalla sisustusarkkitehdin näkemyksen tilan visuaalisesta ilmeestä ja tarvittaessa toiminnallisuudesta. Emme vain toteuta ohjeita, vaan jalostamme ideasi valmiiksi, kauniiksi ja harkituksi tilakuvaksi.
Pääasiassa olemme tehneet visualisointeja isoille kiinteistöalan toimijoille vuokrauksen ja markkinoinnin tueksi.